Sosiaalinen media työvälineenä (by digiuskovainen)

Alkuun pieni hauska kolumni Hesarista. Osu ja uppos.

Mutta asiaan…

Sosiaalinen media tarkoittaa tässä tapauksessa Facebookia, sillä ainakaan vielä ei täällä Pohjolan perukoilla monet muut sosiaalisen median palvelut kuten Twitter tai LinkedIn ole lyöneet läpi ammattimielessä. Twitterin käytöstä tehty tutkimuskin osoittaa, että ainoastaan kirjastot ovat aktiivisia Twitterin käytössä. Suomalaiset käyttävät palvelua myös hyvin vähän verrattuna muihin Pohjoismaiden kansalaisiin.

Entä sitten Pinterest, tuo naisten suosima hieno väline inspiraation hakemiseen tai vaikka päivän piristykseksi (Huom. On olemassa myös miehille suunnattuja Pinterestiä matkivia palveluja kuten Manteresting, henkilökohtainen suosikkini.)? Harva käyttää pinnauksia vielä työn puolesta, ehkä visuaalisen alan edustajia lukuun ottamatta. LinkedIn taas sisältää loistavia ryhmiä (esim. Museum marketing, Museums Association, Museoiden kehittäminen), joista museoalan edustaja saa hyvin kuvan siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Hyvänä esimerkkinä erään museoalan edustajan jakama artikkeli siitä, millaista sisältöä Google rakastaa. Kontaktipuolella on hiljaisempaa; kunta-alan edustajat loistavat poissaolollaan (ainakin täällä Lapissa).

Näihinkin juniin varmasti vielä hypätään, ajan kanssa kuten muihinkin. 😉

Facebook-ryhmät kulttuurituottajan paras kaveri

Yksityiskäytössä moni on todennut, että Facebook toimii parhaiten, kun (facebook-)ystäviä on vain murto-osa entisistä. Facebook on lyhyessä ajassa muuttunut todella paljon, ja henkilökohtaisessa käytössä oleva Facebook-profiili on alkanut täyttyä tuttujen tai ystävien tykkäämistä palveluista, ”sponsoiduista mainoksista” sekä muista oheisjutuista, jotka generoituvat uutisvirtaan sen mukaan, mitkä ovat kiinnostuksen kohteitasi (tai FB olettaa niiden olevan). Tätä virtaa voi toki säännöstellä erinäisin asetuksin, mutta kuka todella jaksaa/ehtii tehdä sitä? Moni on alkanut kaivata laatua, ei niinkään määrää.

Kun taas työkäyttöön Facebook on mitä oivallisin väline, ainakin jos hommaa katsoo kulttuuritoimijan silmälasien läpi. Kun aloitin työt museolla, tykkäsin eli ”liketin” kaikista mahdollisista kulttuurialan toimijoista, medioista ja muista asiaan kuuluvista tällä alueella ja muuallakin. Nyt pysyn kuin huomaamatta mukana siinä, mitä täällä tapahtuu muiden kun oman organisaation toiminnassa. Mitä hyötyä siitä sitten on? Voin palvella kuntalaisia paremmin, kun voin kertoa myös muiden kulttuurituottajien ohjelmistosta, voi syntyä uusia yhteistyökuvioita- ja muotoja, voimme käyttää sitä keskinäisenä informaatiokanavana jne…

Kemiä ajattelen mielenkiintoisia ja aktiivisia ryhmiä Facebookissa ovat Kemin kaupunginteatteri, Kemin kaupunginkirjasto, Kemi-ryhmä, Pohjolan Sanomat ja esim. Länsipohjan yrittäjät ry. Usein saa hyvinkin erilaisia näkökulmia johonkin ajankohtaiseen ilmiöön alueella, kun siihen ottaa kantaa eri intressiryhmät.

Ryhmän ylläpitäjä taas saa jo paljon dataa FB:n tilastoista. Eikä vain dataa vaan ihan puhdasta tietoa, jolloin päivityksiäkin voi osoittaa välillä eri kohderyhmille.

Digihörhö vs. oikea elämä

Julkiset toimijat ennen kaikkea ovat uuden tilanteen edessä, kun suora palautekanava on käytössä. Ei voi piiloutua puskiin. Esimerkkinä Joensuun kaupungin verkkosivu-uudistus, jolle on perustettu omat Facebook-sivut. Samalla kun he jakavat tietoa omista ratkaisuistaan muille, me muut voimme napata sieltä omiin projekteihimme hyviä vinkkejä. Tämä on vissin sitten sitä, kun ”some-sukupolvi” pääsee projektinvetohommiin. Kaikki jaetaan, hyvässä ja pahassa. 🙂 (Ja viljellään hymiöitä, jotta tulee selväksi, että tämä oli kevyt heitto, ei raskaasti otettava piikki tai moite.)

Kuten alun kolumnissa asiaa sivuttiin, me ”toimii kaikissa päätelaitteissa” -tyypit puhumme eri kieltä kuin ihmiset, jotka ovat luoneet suurimman osan urastaan ajassa, jolloin ei tarvinnut erottaa verkossa tapahtunutta siihen, mitä tapahtui IRL (eli In real life, oikeassa elämässä). Some-hörhölle kaikki uusi on ihmeellistä ja lähes kritiikittömästi sitä syöksyy kohti uusia, _suuria_ mahdollisuuksia, jotka liian usein päätyvät mahalaskuun. Epäonnistumiset eivät missään nimessä nimittäin ole häpeän aihe digiajan tekijälle; tottahan sitä rapatessa roiskuu! Esiselvityshanke jo pelkkänä sanana saa digityypin haukottelemaan -kun pitäs olla jo tekemässä, ei selvittelemässä, että kannattaako edes tehdä. Mobiiliuskovaiset huokaisevat myös syvään ja hartaasti, kun joku kysyy jälleen kerran sitä, että mihin sitä Internettiä nyt tarvittiinkaan? Hyvin tuttuja ovat myös aloitukset: ”Ei tule kestämään tämä ilmiö…” tai ”Ei tule yleistymään (tämä atk)…”.

Helposti käy niin, että ollaan hyvin kaukana toistensa näkemyksistä, vaikka kummallakin olisi paljon annettavaa toiselle. Näiden kahden sukupolven hyvän ja hedelmällisen yhteistyön löytäminen on yksi edessä olevista _suurista_ mahdollisuuksista(!) alalla kuin alalla. 😀

Ja jottei kellekään jää epäselväksi, niin tässä kirjoituksessa ennen kaikkea ”pilkkaan” omaa viiteryhmääni eli digiuskovaisia.

Minna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s