Museokentällä tapahtuu…muualla maailmassa

Ajattelin koota tämän otsikon alle muutamia mielenkiintoisia juttuja, mitä tällä hetkellä tapahtuu muualla kuin Suomen museokentässä, liittyen lähinnä digitaaliseen kokoelmanhallintaan ja verkkoviestintään. Olen poiminut näitä ihan yleisesti netistä, LinkedIn -ryhmien keskusteluista sekä todella aktiiviselta OpenGlam -sähköpostilistalta.  Aloitetaan Ruotsista.

Kolme museota avaa kokoelmansa yleisölle Ruotsissa

Kolme museota eli Kuninkaallinen asevarasto (Mikä lie oikea suomennos? Livrustkammaren ruotsiksi, The Royal armoury englanniksi.) , Skoklosterin Linna ja Hallwyllin Museo ovat julkaisseet yli 40 000 hyvänlaatuista kuvaa verkossa käytettäväksi avoimilla lisensseillä. Kuvia voi selata helposti, ja mikä tärkeintä: lisenssi näkyy nopeasti ja selvästi jokaisen kuvan alla. Kaikki kuvat ovat jonkun seuraavan lisenssin alla: CC BY A, CC BY SA, ja public domain eli CC0.

Käytännössä nämä kaikki kolme lisenssiä (CC0 taitaa olla enemmän kuin lisenssi, se tarkoittaa kaikista oikeuksista luopumista.) mahdollistavat kuvien käytön ihan mihin vain, myös kaupalliseen käyttöön. Lisäksi museot (kolme museota, yksi hallinto) ovat lyöneet hynttyyt yhteen Wikimedia Swedenin kanssa, jotta kuvat ovat saatavissa myös Wikimedia Commonsin kautta.

Ruotsissakin on ongelmansa: esimerkiksi yhteistä avoimen datan portaalia ei Ruotsista löydy. Erinomainen artikkeli Ruotsin tilanteesta löytyy  www.sweden.se -sivuilta (englanniksi).

…Ja meillä Suomessa

Yksi harmaita hiuksia monelle aiheuttava ongelma on tekijänoikeudet. EU:ssa on meneillään omat neuvottelut koko uudesta tekijänoikeuslaista, ACTAsta. Museoiden osalta ilmeisesti viimeisimmillä Museoalan teemapäivillä on asiaa käsitelty kattavasti, ja Museoliiton blogissa on hyvä yhteenveto Suomen museoiden tilanteesta. Halua on löytää tapoja avata omia kokoelmiaan, mutta lainsäädäntö ja sen kiemurat estävät. Kuten blogissakin tulee ilmi, Creative Commonsin tapaiset lisenssit helpottavat verkossa sekä ammattilaisia että käyttäjiä ymmärtämään, missä mennään.

Mitä hyötyä tosiaan on hienosta käyttöliittymästä, jonka kautta voi selata (tähän iso luku ja monta nollaa) kuvia, jos niitä ei voi käyttää millään tavoin? Tai käyttäjä ei tiedä, miten niitä käytetään? Toki ne ovat itsessään yleissivistäviä, joka sinällään on itseisarvo, mutta kun potentiaalia olisi niin paljon muuhunkin.  Etenkään Europeana-tietokanta ei ole tarpeeksi selvästi nostanut käyttöliittymässään esiin käyttäjien näkökulmaa. Puhutaan metadatan lisensseistä (jotka kiinnostavat lähinnä sovelluskehittäjiä) tai ei puhuta lisensseistä ollenkaan. Heti sivulle tultaessa pitäisi olla selkeä viesti peruskäyttäjälle: Miten voin hyödyntää tästä tietokannasta löytyvää materiaalia? Mistä se tieto löytyy? jne… Europeanassa on yksi iso plussa; Objekteja voi hakea lisenssien mukaan. Ja lähes kaikille objekteille on määritelty jokin lisenssi, etenkin kuville.

Finnassa taas objekteille ei ole erikseen lisenssejä, tässä olemme jäljessä monia muita maita. Metadataa saa hyödyntää vapaasti. Finnan käyttöehdoissakin lukee: ”Näillä sivustoilla oleviin aineistoihin voi liittyä lakiin tai sopimuksiin liittyviä oikeuksia tai rajoituksia. Oikeuksista ja rajoituksista kerrotaan sisältöjä hallinnoivien organisaatioiden sivustoilla.” <— Tämä ja mahdollisesti suuri C-vesileima kuvan päällä, on märkä rätti esim. opettajan kasvoille, joka mielellään hyödyntäisi hienon tietokannan kautta tarjottua materiaalia omassa opetuksessaan.

Ja jatkuu: ”Joidenkin hakutulosten kohdalla Finnassa näytetään metatietoihin liittyvän digitaalisen aineiston kuva, esimerkiksi kuva museoesineestä, taideteoksesta, valokuvasta tai kirjan kannesta. Näihin ns. esikatselukuviin voi liittyä käytön rajoituksia samalla tavalla kuin aineistoja hallinnoivien organisaatioiden sivustoilla oleviin aineistoihin.” Toisin sanoen jos museoammattilainen on ottanut valokuvan jostain esineestä, tätäkään kuvaa ei voi hyödyntää ilman organisaation lupaa. Lisenssien määrittäminen valokuvateosten ja museoon lahjoitettujen valokuvien kohdalla on toki hankalaa, mutta tuntuisi, että museotyöntekijöiden ottamat kuvat, jotka kuvaavat itse esinettä, huom: eivät ole itse säilytettävä esine, tulisi automaattisesti lisenssoida CC0:n alle.

Henkilökohtaisesti ajattelen niin, että lisenssoinnin myötä tiukkaan lisenssoidut materiaalit (joita ei saa käyttää missään muodossa ilman tekijän lupaa) jätettäisiin rauhaan, kun olisi riittävästi ja helposti tarjolla materiaalia avoimin lisenssein. Tulisi hieman järjestystä kaaokseen.
Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan Museo2015 -hankkeen (hieno hanke) lopputuloksia, joiden myötä Suomeen tulee yksi yhteinen kokoelmanhallintajärjestelmä ja yhteiset luettelointiohjeet (löytyy täältä). Nämä jo sinällään antavat työkaluja Suomen museokentälle vastata ajan haasteisiin.

Minna

Lisää aiheesta:

http://storify.com/Teema12/perjantai-aamu-ja-tekijanoikeudet

http://www.opencultuurdata.nl/about/

https://www.kiwi.fi/display/finna/Avoin+metatieto

Advertisements

5 comments

  1. Kalle Kallio

    Hyviä pointteja. Tuo museoesineistä otettujen kuvien tekijänoikeus ei ole yksiselitteinen asia, jos kuvan ottaneen museotyöntekijän kanssa ei ole sovittu asiasta. Käytännössä siinä liikutaan työsuhdeolettaman varassa, mikä ei ole sellainen peruste, että se kestäisi aukotta oikeuskäsittelyn.

    Toinen huomio: museoalalla on jo nyt useita yhteisiä kokoelmajärjestelmiä ja niin tulee olemaan M15 jälkeenkin. Toivottavasti vähemmän ja paremmin yhteen svengaavia, mutta ei kaikki mene samaan softaan jatkossakaan.

    • minnami

      Huomenta Kalle,

      ihan totta. Nykyään varmaan monissa museoissa tehdäänkin jo kuvaussopimus museotyöntekijän kanssa. Samallahan tuossa voisi sopia myös lisensseistä.

      Minna

  2. minnami

    Ja tuosta kokoelmahallintajärjestelmästä: ahaa, jotenkin automaattisesti ajattelin, että kaikki pusketaan samaan. 🙂 Toisaalta jos sieltä syntyy jotain ihmeellistä (onnistunut IT-hanke, sellaisenaankin jo ihme!), ehkä sitä vähitellen aletaan käyttään useimmissa museoissa -etenkin jos syntyy suuria kustannussäästöjä.

    • Kaisa Kyläkoski

      Arkistojen puolella Olli Alm totesi äskettäin (http://elkasta.blogspot.fi/2013/03/yhteistoimintaa.html ) fiksun kuuloisesti ”Tietojärjestelmien osalta sen sijaan ollaan mielestäni menossa nyt vika suuntaan, kun halutaan väkisin kehittää yhteisiä tietojärjestelmiä, kun pitäisi keskittyä yhteismitallisen tiedon liikutteluun eri tietojärjestelmien välillä. ”

      Museoiden kokoelmahallintajärjestelmistä on äskettäin kirjoittanut blogissaan Rami Heinisuo http://heinisuo.blogspot.fi/ . Museon ulkopuolella olevana harrastajana arvostin suuresti hänen kommenttiaan
      ”Kokoelmien luettelointitietojen avaaminen museoiden verkkosivuilla ja portaaleissa on ollut positiivinen askel, mutta samalla se on tuonut esiin luettelointien puutteellisuuden. Julkaistut tekniset luettelointitiedot eivät saa aikaan väristyksiä niitä katseltaessa. Ainakaan hyvälaatuisia väristyksiä. Asiakkaan ja museon välillä ei synny emotionaalista kytköstä, ei kunnollista käyntikokemusta. Datasta ei synny tunteita, kokemuksia tai ikuisiksi ajoiksi sieluun piirtyviä muistikuvia.”

      • minnami

        Hei Kaisa

        Kiitos vastauksestasi. Almin teksti on kyllä helppo allekirjoittaa. Sitä naiivisti haluaa ajatella, että tehdään kaikkein parasta mitä voidaan tehdä. Miten siihen päästään? Mitä se edellyttää? Ja mitä se ”kaikkein paras” edes on? Onko se tosiaan eri museoille eri asioita, ja voidaanko yhteisellä kokoelmanhallintajärjestelmällä saavuttaa mitään niin mullistavaa, että tuo ”kaikkein paras” olisi lähempänä? Vai onko ”riittävän hyväkin” ihan hyvä? Museo2015 -hankkeellahan on luotu myös yhteinen kokonaisarkkitehtuuri, joka edesauttaa tuota Almin toivetta yhteismitallisesta tiedosta.

        Heinisuon tekstiin: Ehkä tässä onkin ratkaisuna netin sosiaalinen ominaisuus. Voiko sitä emotionaalista kytköstä edes tulla nykyaikaisen verkkokäyttäjän ja kokoelmakäyttöliittymien välillä tulla, kun käyttöliittymät ovat lähtökohtaisesti yksisuuntaisia kanavia? Meillä on upea kansallinen, aineellinen omaisuus pian kaiken kansan selattavissa verkossa mutta mitä sitten? Mitä lisäarvoa siitä voisi vielä saada kuin pelkkä selaaminen? En tiedä onko palvelumuotoilua hyödynnetty näissä uusissa käyttöliittymissä, mutta tästä muotialasta on aidosti ollut hyötyä monissa projekteissa, kun palveluistahan näissäkin tapauksissa on ennenkaikkea kyse. Luettelointitekstien teknisyys voi yksinkertaisesti johtua ihan tietosuoja-asioista (Kaikkea mielenkiintoista ei voi julkaista / ei ole tietoa, mitä voi julkaista, joten varman päälle ei julkaista mitään, joka tuntuu liian henkilökohtaiselta = asiakkaiden näkökulmasta juurikin se ”pihvi” ja mielenkiintoinen osuus jää museoiden omiin arkistoihin.).

        Sitä dataa tosiaan riittää ja sen hyödyntäminen ja muuttaminen eri tahoja hyödyntävään muotoon (ja mahdollisesti myös visualisointi) ovat asioita, jotka ottavat suuria harppauksia eteenpäin näinä päivinä. Niitä odotellessa. 🙂

        Minna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s